04.09.2026
Tamperelainen Rantanen siirtyy Nimlakselle Skanskan talotekniikkayksiköstä, jossa hän on vastannut yksikön hankinnoista ja kumppaniverkoston rakentamisesta vaativiin hankkeisiin, kuten datakeskusprojekteihin. Tätä aiemmin hän on työskennellyt Constilla ja Arella. Tehtävien myötä Rantaselle on kertynyt vahva hankintaosaaminen ja monipuolinen kokemus talotekniikasta.
Koulutukseltaan Rantanen on ilmanvaihtoasentaja, LVI-insinööri ja tuotantotalouden diplomi-insinööri.
– On hienoa saada Waltteri mukaan Nimlakseen. Hän tuo meille vahvan toimialaymmärryksen ja pitkän kokemuksen hankinnan johtamisesta sekä energisen ja käytännönläheisen otteen kehittämiseen. Hän tuntee talotekniikkamarkkinan ja sen toimijat sekä monet verkostomme yrityksistä jo ennestään. Waltteri tulee kehittämään hankintaa edelleen niin, että yhtiöillämme on entistä paremmat puitteet ostamiseen ja menestymiseen niin projekteissa kuin palveluliiketoiminnassa, sanoo Nimlas Finlandin toimitusjohtaja Tiina Koppinen.
Nimlas Finland koostuu lähes 50 paikallisesti johdetusta teknisten palveluiden yrityksestä. Yhtiöt vastaavat itsenäisesti omasta liiketoiminnastaan ja hankinnoistaan. Yhteisellä hankinnalla Nimlas voi hyödyntää koko verkoston mittakaavaa muun muassa toimittajasopimuksissa ja -kumppanuuksissa sekä tarjota paikallisille yhtiöille parempia edellytyksiä kilpailukykyiseen hankintaan.
Rantanen vastaa Nimlas Finlandin hankintatoiminnon johtamisesta ja kehittämisestä. Hänen vastuulleen kuuluvat muun muassa hankinta- ja toimitusketjustrategia, toimittajasopimukset ja -kumppanuudet sekä hankinnan toimintamallien, työkalujen ja tiedolla johtamisen kehittäminen. Rantanen tekee myös yhteistyötä Nimlaksen muiden maayhtiöiden kanssa.
Nimlas tavoittelee Suomessa noin 800 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2031 mennessä osana Eurooppaan laajenevan Nimlas Groupin kasvustrategiaa. Suomessa kasvu perustuu nykyisten yhtiöiden kehittämiseen, yritysostoihin sekä uusien yhtiöiden perustamiseen yhdessä yrittäjien kanssa.
– Olen seurannut Nimlaksen kasvua jo asiakkaan ja yhteistyökumppanin näkökulmasta. Yhtiöstä on välittynyt vahva ammattimaisuus, positiivinen energia ja tekemisen meininki. Kun tämä mahdollisuus avautui, koin sen itselleni luontevaksi seuraavaksi askeleeksi. Odotan erityisesti sitä, että pääsen tutustumaan paikallisiin yrityksiin ja rakentamaan yhdessä niiden kanssa hankintaa, joka tukee yritysten liiketoimintaa ja Nimlaksen kasvua, Waltteri Rantanen sanoo.
Rantanen aloittaa tehtävässään 1.10.2026 ja raportoi Nimlas Finlandin toimitusjohtaja Tiina Koppiselle.
Quattroservices on ollut mukana toteuttamassa taloteknisiä järjestelmiä kolmessa tänä vuonna luovutetussa sairaalahankkeessa: Espoon Jorvissa, Hämeenlinnan...