10/9/2025
Vaativiin kokonaistalotekniikkahankkeisiin erikoistunut Quattroservices toimii talotekniikan projektinjohtourakoitsijana Jatke Toimitilojen Spondalle toteuttamassa Signe-toimitilahankkeessa. Uudisrakennustyömaa valittiin Rakennuslehden Vuoden työmaa 2025-kilpailun voittajaksi.
Voittaja julkistettiin ja palkittiin Kiinteistö-messuilla Helsingissä keskiviikkona 8.10.2025. Tänä vuonna yhtenä kilpailun teemoista oli talotekniikka, jota Signessä leimaavat digitaalisen johtamisen työkalut, tahtituotanto, moduulirakentaminen sekä keskeisestä sijainnista juontuvien erityispiirteiden huomiointi. Taloteknisistä asennuksista vastaa enimmillään noin 100 ammattilaista. Kahdeksasta maanpäällisestä toimi- ja liiketilakerroksesta sekä kahdesta maanalaisesta kerroksesta koostuva rakennus valmistuu loppuvuodesta 2026.
Erinomainen yhteistyö ja yhteisöllisyys osapuolten välillä oli yksi työmaan vahvuuksista, joita tuomaristo nosti esiin.
”Meillä on työmaan alusta asti ollut kunnianhimoinen tavoite olla Suomen paras työmaa. Tämä voitto on upea osoitus siitä, että olemme tehneet asioita oikein. Lämmin kiitos koko työmaaorganisaatiolle mahtavasta suorituksesta!” Signe-hankkeen projektipäällikkö, Jatke Toimitilojen Niklas Huitti sanoo.
QMG-konsernin suurin yhtiö Quattroservices vastaa hankkeen talotekniikasta kokonaisuudessaan projektinjohtomallilla. Yhden sopimuskumppanin malli sujuvoittaa yhteistyötä, häivyttää urakkarajoja ja mahdollistaa tehdasvalmistettujen ratkaisujen hyödyntämisen, mikä nopeuttaa asennustyötä ja varmistaa kokonaisuuden hallittavuuden.
Talotekniikan projektijohtajana hankkeessa toimiva Matias Nousiainen Quattroservicesiltä kehuu jo varhaisessa vaiheessa alkanutta yhteistoimintaa.
”Yhdessä laadittu ja sovelluksessa päivitettävä tahtiaikataulu on yksi mainio esimerkki tuloksellisesta yhteistyöstä hankkeen parhaaksi. Optimointia tehtiin myös taloteknisten järjestelmien sijoittelussa, jolla saimme esimerkiksi lisää vuokrattavaa tilaa sekä varastotilaa kiinteistön käyttöön.”
Korkeatasoisissa tiloissa visuaalisuus ja muuntojoustavuus käyvät käsi kädessä.
“Toimistosta voi vaivattomasti muokata neuvotteluhuoneen. Sen mahdollistaa hankkeessa yhteistyönä kehitetty tekniikkalauttamoduuli, jossa yhdistyvät tyylikkyys, tekninen toimivuus ja muuntojoustavuus. Tehdasvalmisteinen moduuli on tuotannon kannalta erittäin tehokas. Varmistimme moduulien asennettavuuden ja huollettavuuden mallihuonetestauksilla”, Matias Nousiainen kertoo.
”Asentajiemme ideoima valaisimen kiinnitysprofiili puolittaa lähes 3 000 valaisimen asennusajan.”
Rakennuksessa erikoistilojen lauhde-energia kierrätetään lämmityksen tarpeisiin, mikä parantaa kokonaisuuden energiatehokkuutta. Taloteknisissä ratkaisuissa on painotettu vähähiilisiä vaihtoehtoja.
Valmistuessaan Signe tulee olemaan yksi ydinkeskustan energiatehokkaimmista rakennuksista, jonka rakentamisessa hiilijalanjälki on minimoitu. Spondan korkean laatukriteeritason ja vastuullisuustavoitteet täyttävässä rakennuksessa tullaan käyttämään sataprosenttisesti päästötöntä energiaa, ja uusiutuvaa sähköä tuotetaan omalla aurinkovoimalalla. Tavanomaiseen toimistorakennukseen verrattuna Signen neliökohtaiset päästöt ovat noin kolmanneksen alhaisemmat, ja rakennus täyttää EU-taksonomian vaatimukset.
Quattro Mikenti Group – QMG, yksi Suomen suurimmista talotekniikka-alan toimijoista, on jatkossa nimeltään Nimlas pohjoismaisen emoyhtiönsä mukaisesti. Omilla...
Lue artikkeli